tiistai 26. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Romania diskattiin




Romanialle kävi tämän vuoden euroviisuissa kalpaten. Maan yleisradioyhtiö TVR on velkaa Euroopan yleisradioliitolle EBU:lle lähes 15 miljoonaa euroa, eikä pystynyt niitä määräaikaan mennessä suorittamaan.
Tästä johtuen Romania on erotettu EBU:sta, eikä voi osallistua Eurovision laulukilpailuihin. Romanian edustajaksi valittiin paikallisessa euroviisukarsinnassa Ovidiu Anton ja kappale "Moment of silence". Virallinen kokoelma-cd:kin ehdittiin jo painaa, joten Romanian kappale on mukana levyllä. Romanian diskauksen myötä toisessa semifinaalissa kilpailee 18 maata eli nyt saman verran kuin ensimmäisessäkin. Muiden kappaleiden esiintymisjärjestykseen ei Romanian poisto vaikuta.

Tapahtuma on todella ikävä, etenkin edustustehtäviin valmistautuneen artistin kannalta, mutta on myös ymmärrettävää ettei EBU voi loputtomiin odottaa saataviaan. Velka oli kuitenkin syntynyt lähes kymmenen vuoden aikana, joten aikaa järjestää asiansa Romanialla on ollut. Pettymyksien välttämiseksi Romania olisi voinut mielestäni myös omatoimisesti vetäytyä kilpailusta vaikka muutamaksi vuodeksi, kuten muutkin rahavaikeuksissa olleet Euroopan maat ovat tehneet.

Vuonna 1994 euroviisuihin rantautuneen Romanian taru alkoi nihkeästi. Ensimmäinen karsiutuminen tapahtui jo vuonna 1993 Ljubljanan esikarsinnassa ja koko 1990-luvun mukana oltiin suomalaistyyliin vain joka toinen vuosi edellisvuoden huonon sijoituksen vuoksi. 2000-luvulla otteet kovenivat ja Romania lähetti kisaan enemmän ajan hermolla rullaavaa poppia. Onhan Romania yksi Euroopan kärkimaita, mitä tulee tanssittavaan popmusiikkiin. Mitalitauluun on tullut pari pronssisija-merkintää ja Romania on tehnyt historiaa myös vuonna 2004 alkaneen semifinaalikauden aikana pääsemällä finaaliin joka vuosi. Tämänvuotista rock-kappaletta en itsessään jää kaipaamaan, mutta Ovidiuta käy silti sääliksi. Toivottavasti Romania saa taloutensa kuntoon ja näemmä pian heidän comebackinsa euroviisuihin.

Katsele Romanian diskattu euroviisuesitys:
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti