maanantai 25. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Liettua



Liettua teki debyyttinsä Eurovision laulukilpailuissa jo vuonna 1994, mutta silloin heille kävi vähän köpelösti. Pisteitä ei herunut ainuttakaan, ja niinpä Liettuaa ei nähty euroviisuissa viiteen vuoteen. Vuonna 1999 tapahtuneen comebackin myötä ei käynyt paljoa paremmin. Vaikka pisteitä tulikin jo 13 kappaletta, karsiutui Liettua taas seuraavan vuoden kisoista. Muutenkaan maan menestys ei ole päätä huimannut. Ainoa topten-sijoitus löytyy vuodelta 2006, kun Liettua pisti osallistumisensa kunnolla läskiksi. Jotkut ehkä muistavatkin Lordin voittovuodelta sen ärhäkän äijäryhmän, joka uhosi voittavansa koko kisan: "We are the winners!".


Donny Montell - I've been waiting for this night

Entä muistatteko vuodelta 2012 kappaleensa alun silmät sidottuina esiintyneen Donny Montellin (oik. Donatas Montvydas, 28)? Silloin hän lauloi, että rakkaus on sokea (Love is blind) ja sitä ehkä halusi silmäsiteellään alleviivata? Tajusitteko? Tämänkertainen edustuskappale "I've been waiting for this night" edustaa tyylillisesti samantapaista herkistelydiscoa. Tekijät Jonas Thardell ja Beatrice Robertsson tulevat tietenkin euroviisujen Mekasta, Ruotsista. Aikaisempi euroviisukokemushan ei tietenkään ole koskaan pahitteeksi ja itse pidän Donnyn tämänvuotista kappaletta edellistä vahvempana. Finaalipaikka on mahdollinen, mutta ei millään muotoa itsestäänselvyys. Jos tai kun finaaliin mennään, tapahtuu se rimaa hipoen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti