torstai 21. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Israel



Länsi-Aasiassa sijaitseva Israel liittyi yllättäen euroviisuperheeseen vuonna 1973, eikä kohuilta ole säästytty. Milloin on edustajan väitetty laulaneen luotiliivit esiintymismekon alla ja milloin lähetys on keskeytetty naapurimaassa kokonaan Israelin esityksen ajaksi. Ehtipä Libanon valita jo edustajansakin vuoden 2005 euroviisuihin, kunnes kuuli ettei voi sääntöjen mukaan näyttää tv-ruudussa virityskuvaa Israelin kappaleen aikana. Libanonin lait nimittäin kieltävän israelilaisen materiaalin esittämisen valtakunnan verkossa. Marokko yhden kokeili kerran euroviisuja vuonna 1980, juuri sopivasti kun Israel piti välivuotta. Kyseinen on historiallinen siinäkin mielessä, että Israel voitti kilpailun edellisenä vuonna ja on näin ollen viisuhistorian ainoa maa joka ei ole puolustanut voittoaan seuraavana vuonna. Israel tosin voitti kisat vuonna 1979 toistamiseen peräkkäin, joten kalliina pidetty isännöinti myös vuonna 1980 ei tuntunut houkuttelevalta. Kisat järjestettiin kaiken kukkuraksi Israelin kaatuneiden muistopäivänä, joten välivuosi oli perusteltu siinäkin mielessä.

Täällä kaukana Pohjolassa eivät moiset nahistelut kuitenkaan tunnu niin merkityksellisiltä ja israelilaiset viisut on otettu vastaan ihan iloisin mielin. Ja hienostihan maa on euroviisuissa menestynytkin, tai menestyi ainakin vuoteen 2000 asti. Voittoja kertyi huimat kolme kappaletta ja kakkossijojakin pari. Kohua aiheutti myös toistaiseksi viimeisimmän voiton Israelille tuonut Dana International, joka on ensimmäinen euroviisuissa kilpaillut transsukupuolinen henkilö. Takana ovat kuitenkin Israelin iloiset ja rytmikkäät kilpailukappaleet ja yhteisliikunnat ja se yksi nuotin vierestä kailottava taustalaulaja, sillä 2000-luvulla Israel on keskittynyt enimmäkseen tunnelmallisempaan musiikkiin tai muihin erilaisempiin kokeiluihin. Menestyskin on ikävä kyllä ollut heikompaa ja usein Israel on karsiutunut kokonaan finaalista. Niin kävi jopa vuonna 2011 uudelleen euroviisuvoittoon pyrkineelle Dana Internationalille, joka on nykyään myös ainoa entinen viisuvoittaja joka on karsiutunut finaalista. Viime vuonna näkyi kuitenkin hieman valoa tunnelin päässä, sillä "Golden boy" Nadav Guedj lauloi Israelin finaalin kärkikymmenikköön.

Hovi Star - Made of stars

Tänä vuonna Israelin edustajaa metsästettiin viimevuotiseen tapaan "HaKokhav HaBa L’Eirovizion" (Seuraava tähti euroviisuihin) -kykykilpailun kautta. Kykykilpailut eivät olleet vieraita voittoisalle Hovi Starille, sillä hän osallistui jo vuonna 2009 Israelin Idols-kilpailun seitsemännelle kaudelle. Musiikkiuran lisäksi Hovi on maskeeraus- ja kampausalan ammattilainen, mikä näkyy myös hänen ulkoisessa habituksessaan. Kilpailukappale "Made of stars" on saman tekijän kynästä, kuin viimevuotinen menestyskin. Samanlaista elämäniloa ja rentoutta en kuitenkaan tämänvuotisessa paketissa näe, vaan pikemminkin teennäisyyttä ja ulkokultaisuutta. Myös keikarimaisen dandy solisti on turhan maalattu ja jättää kuulijansa ulkopuoliseksi. Valitettavasti en pysty ennustamaan Israelille menestystä tämän vuoden kisassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti