torstai 28. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Espanja



Espanja saapui euroviisuihin samaan aikaan Suomen kanssa, vuonna 1961. Vuonna 1968 Espanja voitti kisat Massielin esityksellä "La, la, la" ja pääsi isännöimään seuraavan vuoden skandaalinkäryisiä Madridin euroviisuja. Silloin nimittäin, ainoan kerran viisuhistoriassa, euroviisuvoitto jouduttiin jakamaan neljän maan kesken. Isäntämaan Espanjan lisäksi tasapisteisiin päätyivät Ranska, Iso-Britannia ja Alankomaat. Sittemmin Espanja on sijoittunut neljä kertaa toiseksi ja kerran kolmanneksi, mutta tällä vuosisadalla he eivät ole liiemmin kärkisijoja hätyytelleet. Suurena rahoittajamaana Espanjalla on kuitenkin automaattisesti paikka euroviisufinaalissa. Oman etelämaalaisen ja rytmikkään väriläiskänsä Espanjan mukanaolo on kuitenkin aina tuonut viisuihin.


Barei - Say yay!

Niin nytkin, kun edustustehtäviin on pestattu rempseä laulajatar Bárbara Reyzábal González-Aller (34) alias Barei. Barein esikoisalbumi "Billete para no volver" ilmestyi vuonna 2011, mutta kun hän sen jälkeen vaihtoi laulukielen englanniksi alkoi menestystäkin siunaantua. Toinen, kokonaan englanninkielinen albumi "Throw the dice" ilmestyi viime vuonna. Barei, joka itse myös säveltää kappaleensa, onkin ensimmäinen espanjalainen euroviisuedustaja, joka esittää kappaleensa 100-prosenttisesti englanninkielellä. Energisessä esityksessä on myös mielenpainuva koreografia, joten mielestä Espanjan tämänkertaisessa paketissa on kaikki ainekset euroviisumenestykseen ja jopa jonkin sortin kesähitiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti