perjantai 25. tammikuuta 2013

Universaalia kiinnostusta

Nyt on sitten kaikki 12 ehdokasta Suomen edustussävelmäksi Eurovision laulukilpailuihin vuosimallia 2013 kuultu ja nähty. Joukkoonhan mahtui yllätyksekseni oikeasti ihan hyviäkin kandidaatteja. Harmi vain, että kilpailun järjestävänä tahona toimii Suomen Yleisradio. Heillä on ainutlaatuinen taito muuttaa kaikki kiva jollain tapaa kyseenalaiseksi ja tappaa katsojien kiinnostus lähettämiään ohjelmia kohtaan.


Uuden musiikin kilpailu formaattina on lähtökohdiltaan oikeasti innovatiivinen ja hyödyllinen. Itse olin tykönäni harmitellut jo vuosia ennen UMK:ta sitä, että kaikissa television kykyjenetsintäkisoissa esitetään aina miljoonaan kertaan kuultuja ikivihreitä cover-versioina. Uusia biisejä etsivä kykykilpailu olisi mielestäni oikeasti ohjelmaformaatti, jolle luulisi löytyvän kysyntää vaikka maamme rajojen ulkopuolellakin.

Mutta sitten paikalle tuli YLE ja pilasi kaiken. YLE:n pakonomainen tarve toimia kuten kaupalliset kilpailijansa on ongelmista suurin. YLE on markkinavoimien talutusnuorassa sätkivä puudeli, joka näyttelee huonosti puolueetonta koko kansan mediaa. Todellisuudessahan kaikki kytkeytyy kaikkeen. Sanoma-median tv-kanava Nelonen on viime aikoina tiivistänyt yhteistyötä Universal levy-yhtiön kanssa The Voice of Finland ja Vain elämää sarjojen tiimoilla. Yhtäkkiä myös saman firman iltapäivälehti Ilta-Sanomat on alkanut kirjoittaa positiivisia artikkeleita YLE:n Uuden musiikin kilpailusta. Kyllä vain. Se sama lehti, joka aikaisempina vuosina on kirjoittanut euroviisuista vain, jos siellä on sattunut jokin ikävä skandaali.

Ilta-Sanomien tuoreimmassa numerossa (perjantai 25.1.2013) edellisenä iltana Uuden musiikin kilpailun alkukarsinnasta suoraan finaaliin ponnistanut Krista Sigfrids (Universal levy-yhtiön artisti) ”haastaa” otsikon mukaan ”ennakkosuosikki Diandra Floresin” (Universal levy-yhtiön artisti). Pienessä otsikossa on mainittu toki myös ensimmäisestä alkukarsinnasta finaaliin edennyt Mikael Saari, mutta Kristan aisaparina finaaliin edennyt Arion-yhtye sivuutetaan olankohautuksin.

Markkinavoimien hyväksikäytössä ei ole mitään väärää. Päinvastoin. Mutta nyt markkinavoimat käyttävät surutta hyväkseen YLE:ä – laitosta, jonka toiminta rahoitetaan verovaroin ja jonka pitäisi olla puolueeton. Krista Sigfrids ja Diandra Flores ovat UMK-kilpailijoista ainoat, jotka ovat YleX-radiokanavan soittolistalla. Minua ei häiritse lainkaan, että monikansallinen Universal Music häärii taustapiruna Uuden musiikin kilpailussa, mutta mielestäni kilpailun järjestäjän – YLE:n – tulisi kertoa avoimesti katsojille ja muille kilpailijoille kilpailuasetelmat. Onhan YLE tietenkin saanut vastalahjaksi sitä näkyvyyttä ja pari kilpailijaa, joiden nimet ovat katsojille tuttuja jo ennen kilpailua.

Ehkäpä kohta Suomessa ennennäkemättömin satsauksin markkinaosuuksia haaliva Universal Music nappaa talliinsa myös Mikael Saaren ja Arion-yhtyeen? Ovathan he viimevuoden aikana solmineet levytyssopimukset vanhojen gurkojen Meiju Suvaksen ja Frederikin kanssa. Ainiin, onhan Nelosen Talent-ohjelman tuomarina toiminut Mikko von Hertzenkin Universalin artisti. Universal haluaa kenties Warneriksi Warnerin paikalle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti