tiistai 18. tammikuuta 2011

2011: Moldovan karsinta

Moldovan yleisradioyhtiö on julkaissut kaikki euroviisukarsintojensa avoimeen sävellyskisaan lähetetyt kappaleet nettisivuillaan. Näistä yli 90:sta ehdokkaasta valitaan korkeintaan 30 edelleen jatkoon televisioitaviin karsintoihin. Mahdollisten alkukarsintojen ja finaalin ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Tässä blogistin mielipide kappaleista sekä toivomus 30 jatkoonpääsijän listasta:

1. Sergej Rusu - Angel ja
Melodialtaan varsin kaunis, haikea puolitempopoppis. 8,25

2.1. Sasha Bognibov - Do you Know I love a girl?
Tämähän on se kaveri, joka tykkää hätkähdytellä yleisöään erikoisilla teksteillä. Viime vuonna taisi laulaa ylistyslaulun 13-vuotiaille tytöille. Musiikkinsa on kamalaa räimettä ja riipivää laulua edelleenkin (ja tällä kertaa laulun tyttö on peräti 14-vuotias). 4,00

2.2. Sasha Bognibov - Nothing else
Sashalla on mukana toinenkin kappale ja lisäksi hän feettaa G.K.:n kappaleessa (joka on räppiä). Tämä “Nothing else” on synkeä balladi, jossa melodia on kovin tutun kuuloinen mutta mieluummin tätä kuuntelee, kuin tuota edellistä. 6,00

3. Vaderija Tarasova - This is my life
Sarjassamme “This is my life”-nimiset euroviisut ja euroviisuehdokkaat siirrymme Moldovaan. Ihan kivan toiveikas ja hyvin tuotettukin kevytpop. Tätähän on kiva laulaa mukana jo kertsin soidessa toista kertaa. Raikasta. 8,50

4. Alex Belenki - Keep me strong
Balladiosaston parhaimmistoa. Heikointa ehkä Alexin englannin lausuminen, kun sanoista ei meinaa saada mitään selvää. No jospa ne eivät ole muutenkaan häävit? Muuten kiva tunnelma, sävelmä ja toteutus. 8,75

5. Marcel Rosca - Voulez vous
Loistavalla kertosäkeellä vauhditettu sivistynyt diskoiskelmä! Just mun makuun! 10,00

6. Etnomania - Were having fun
No hyvä että jollain on hauskaa. Muhun ei uponnut tämä irkkutyyppinen revittely, jossa tarkoituksellinen tönkkö laulumelodia. Hei! vaan! 5,75

7. Dibo - Djengi rudjat
Reggaerytmejä ja laulua venäjäksi. No ei paha yhdistelmä, mutta ei sitä meikäläisen omintakaan tavaraa. 6,75

8. Santa Maffy - Mereu
Sävelmältään ihan kiva popittelu, jonka kaiketi esittää kaksi nättiä tyttöä? Sovituksessa on vain liikaa parantelemisen varaa. Ihan hirveä se monotoninen konekomppi ja muu sovitus ei elä lainkaan kappaleen mukana. 7,50

9. Natan - Daca dragoste mai e
Kitaravoittoinen, dramaattiseksi määriteltävissä oleva balladi. Lähtee kuitenkin liian verkkaisesti käyntiin tai tarkemmin sanottuna ei lähde kolmen minuutin aikana lainkaan. 6,25

10. Nadejda Kara - Moving on
Heikoin lenkki tässä puolitempoballadissa on Nadejdan ääni sekä englannin ylikorostettu lausunta. Muutenhan tätä vois vaikka kuunnellakkii. 7,25

11. Diana Staver - Love song
A-osa oli ihan-kivaa-balladi-osastoa, mutta kertsi ei oikein putoa liiallisessa revittelyssään. Lopussa tulee vielä kaikenmaailman kitarat ja sun muut sinne sekametelöimään. Vähän haettu sellaista Amerikan meininkiä? Ääntähän tällä Dianalla tuntuu riittävän. 7,75

12. Anastasia Denisiuc - What are you want from me
Siis eikös tuossa kappaleen nimessä ole kieliopillinen vääryys? Vähän kuin Adam Lambertin kappaleen nimi olisi kuultu väärin? Itse biisi on keskitien radiopoppia. 7,25

13. Final - Dance of your life
Mukavasti mekaaninen ja tarkoituksellisen monotinen dancerynkytys. Biisi kuitenkin elää koko ajan ja menee eteenpäin. Persoonalliselle numerolle yksi finaalipaikka, kiitos! 8,75

14. Katrina - Solo por tu amor
Vähän erikoinen ja kaksijakoinen sävelmä. Korkealta kiekuva Katrina ei ole ihan sopraano eikä kappaleensa ihan mikään operettinumero. Kertosäekin on omanlaisensa. Toisaalta ihan tykkään erilaisuuden vuoksi? 7,50

15. Tavis Kent - Top of the world
No et sä nyt ihan tavis oo, ku Moldovan viisukarsinnoissakin olet, vaikka ei nyt ihan maailman huipullekaan taida olla asiaa? Ihan vauhdikas diskojuttu, mutta jotain pientä hiomista kai kaipaisi? 8,25

16. Dana Marchitan - Lucky you lucky me
Mainio diskopop kepein rockmaustein aikaisemmistakin karsinnoista tutulta Danalta. 9,00

17. Roman - Listen close
Jonkun kansainvälisen hitin tunnelmia on tässäkin tavoiteltu, mutta eikös hyvän plagiaatin tunnusmerkki ole ettei muista mistä kappaleesta se on plagioitu? Tämä ei kuitenkaan ole hyvä plagiaatti, koska tämä ei ole kovin hyvä kappale. 6,50

18. El Radu - Tell me why
Perustasokas balladi vaihteeksi miehen laulamana. Ei paha, mutta ei aiheuta erektisiäkään oireita. 8,00

19. Romanita - Hold me
Moderni popballadi, jossa ihan mukava sävel. Romanitan tulkinta moldavialaisperinteiden mukaan vähän ylilausuva ja ylitulkitseva. 8,00

20. Irina Coval - Nu cred
Moldovasssa osataan diskohumpan lisäksi tehdä myös hyviä balladeja. Tässä sellaisesta aika perusesimerkki. Vähän liian hajanainen rakenteeltaan kaikkine kitarasooloineen. 8,00

21. Ianna Novac - The cave of life
Sarjassamme ihan kivaa peruspoppia. Iannan rahtusen kimakka ääni nipistää muutaman desimaalin pois pisteistä, vaikka sinänsä mitään isompaa vikaa ei kokonaisuudessa olekaan. 7,75

22. Karizma - When life is grey
Ihanat kasarimoderntalkingsaundit ja loistavan tarttuva melodia. Tämä ennenkin Moldovan karsintoihin osallistunut ja aikaisemmin nimellä Alexa tunnettu tyttönen ei ikävä kyllä osaa laulaa livenä. 10,00

23. Fantastic 4 - Wild burning
Tässä on yritystä! On sellainen etninen draamaisa jännite ja näyttävä esiintyjäporukka. Tuotantoon pitäisi satsata kuitenkin vielä lisää ja etenkin lavaesityksen tulisi olla tulta ja tappuraa. Kenties siihen satsataankin ja kenties se onkin? Aineksia on. 9,00

24. Putin Tatiana . Nu-mi pare rau
Mukavasti vanhanaikainen diskosambaiskelmä. “Haloo? Onko Tarja Lunnas? Sä kaipasit uutta hittiä?” 8,25

25. Micco Hellis - Timpul
Taas räppiä! Kun ei iske niin ei iske. Taustapimputteluista pienet plussat, mutta Mikko kuulostaa ja näyttää ihan mölliltä. 5,50

26. Duet MD - Saruta-ma!
Ihan mahtava meno! Tällaista pitää etnomeiningin olla, jos etnomeininkiä pitää olla! Kertakaikkisen tarttuva ja hyväntuulinen! 10,00

27. M-Studio - Night reflection
Alkaa kivasti, mutta mitä enemmän mukaan tulee elementtejä, sitä enemmän kappale muuttuu huonompaan suuntaan. Jotenkin antaa odottaa jotain muuta, kuin loppujen lopuksi on. Tylsä puolitempoballadi huonolla laulajalla. 7,00

28. Michael Belenki - Acid rain
Happosateesta kertovan rallin luulisi kuulostavan vähän dramaattisemmalta, kuin tämä. Vähän heppoiseksi tihkuksi jää. 7,00

29. Rejuvenation - Taken
Oopperahevi on laskeutunut Moldovankin karsintoihin. Tosin jos tämän piti kuulostaa Nightwishiltä, niin tämä kuulostaa enemmän Katralta. Ei siinä mitään - tykkäsin Katrastakin. Tää ei kuitenkaan ihan täysin vakuuta. 7,75

30. Victoria Evtodienko & Guerino Papa - When the angels cry
Sehän on aina vakava ja dramaattinen paikka, kun enkelit itkevät. Sehän jo tiedetään - onhan aiheesta nyt ennenkin lauluja tehty - hyvänen aika. Vähän Lionel Richien “Hellon” mieleentuova a-osa huipentuu kahden taitojaan kernaasti esittelevän solistin kilpalaulannaksi ja joku jumalan nuoli taitaa vielä puolivälissä osua heihin, kun alkavat ihan laulaa kielillä. Liika on aina liikaa. 7,50

31. Ionel Istrati - Hot girl
Varsin lahjakas poika poppailee hieman salsarytmein maustetun tanssikappaleen kanssa. Ei paha. 8,50

32. Jay ST - Crazy boom
Kotikutoisin saundein ryyditetty jytkyttely, jossa laulukin rullaa vähän niin ja näin jo levyversiossa. Kunnon tuotannolla ja hyvällä solistilla voisi olla ihan aineksiakin, vaikka onhan tuo kertosäe vähän kuin 5-vuotiaan “säveltämä”. 7,00

33. Spam - More Amor
Hyvää yritystä jälleen, mutta jää jokseenkin sympaattiseksi yritykseksi. Solisti ei ole oikein tilanteen tasalla tässä haikeassa popissa. 7,50

34. Elena Buga - Don’t you lie
Ihana! Samaan aikaan rullaava, hauras, herkkä ja kaihoisa. 10,00

35. Cristi Cuculescu - Don’t give up
Kivaa puolitempopoppailua jälleen. Kasvaa koko kestonsa ajan. Kyllä Moldovassa osataan vaan popmusiikkia tehdä. 8,50

36. Cristi & Elena - Numai lubirea
Balladi, jonka voisi kuvitella menestyvän paikallisessa karsinnassa, mutta sijoittuvan kansainvälisessä finaalissa puolivälin tienoille. Ihan persoonallinen melodia. Tytön ääni ei kauheasti kuitenkaan miellytä. 7,50

37. Gloria - The best thing in my life
Nyt mennään clubimusiikkiosastolle köyhän naisen Kylien hengessä. Biittiä per minuutti on riittävästi ja melodiakin on ihan mukaansatempaava. 9,25

38. Aurel Chirtoaca - Inca indragostit
Ikävästi alkava rämpyttely, jonka kertsissä on kuitenkin vähän yritystä. Taso on kuitenkin liian kova tälle! 7,00

39. R.Mike - Now or never
Kivasti erilainen popsävelmä. Toimii… silleen söpöllä tavalla. 8,00

40. Soul’s Cream . De lacrimi ud…
Vanhanaikainen rokinrämpytys. 5,50

41. Latisev Denis - It’s my first dance with you
Eijei. Ei näin. Olevinaan ikivihreä Sinatra-hengessä, mutta puolitiehen jää. Kuulostaa enemmän “Perhe on pahin”-sarjan tunnarilta. 6,00

42. Odra - Doina, dor nemarginit
Paatoksellinen valitusvirsi. 5,00

43. Zdob si Zdub - So lucky
Moldovan ensimmäinen viisuedustaja vuodelta 2005 iskee jälleen. Silloin niillä oli se mummo, joka teki vedosta melkein viisuklassikon. Tälläkin kertaa vaatimaton rock-biisi tattis vähintään kaksi mummoa lavalle. 6,25

44. Nicole - Just your friend
Ihan kuunneltava, persoonallisiakin sovituskikkoja sisältävä radiopoppis. Jos ei ihan saa jalkaa vipattamaan, niin ainakin pään keikkumaan puolelta toiselle. 7,50

45. Alexandru Sendrea & Iana Stefan - Traim o viata
Tässähän on melkein turkkilainen meininki ainakin taustaviulutteluissa tai saattaa ne kallistua jonnekin toiseenkin maakuntaan. Tai tietävätkö itsekään mitä tunnelmia hakevat, kun välillä tulee mieleen jo Lambadat ja Rumba tresit. Eihän tää nyt paha iloittelu ole, mutta jotenkin vanhanaikainen? 7,50

46. Sergiu Caruntu - Faith
Vähän brittiläiseltä kuulostava puolitempopopballadi, joka on tunnelmaltaan ja rakenteeltaan varsin mukava. Kivasti erilainen a-osa ja kertsi joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tykkään! 8,75

47. Aluzia - Ramii
Rämpyti rämpyti. Ei tämmöisiä väsyneitä surullisia rockeja jaksa kuunnella. 6,00

48. Constantinova - Insane
Tämä draamadisko taitaa olla niitä kappaleita, joista pojat tykkää? Ja tämä nuori vihainen nainen voisi olla vähän sellainen emo? Tanssitaankohan tässä esityksessä? 8,00

49. Dyma - Crazy
Alkaa jo niin vakuuttavalla syntikkamatolla ja säksätyksellä, että kaikki aistit nousevat pystyyn. Ihana jännite. 10,00

50. Doinita Gherman - Viata
Tässä on vissiin oikein kitarasankaritar DD-kupin rinnoilla. Rempseetä menoa, mutta vähän liikaa mielleyhtymiä AC/DC:n “Thunderstruckiin”. Ei mun vanhat korvat jaksa moista sähkökitaran rääkkäystä. 6,25

51. Calalb Ionel - Mama
Kaihodiskoa voi laulaa poikakin. Äidistään taitaa tanssirytmien siivittämänä lauleskella. Ihan kiva. 8,75

52. Anisoara Balmus - You and I
Dramaattinen diskopop ajan hengessä. Tykkään (tästäkin)! 9,00

53. Reva Alexandru & Ursu Sergei - Tata
Alkaa kohtalokkaalla (typerällä) puheintrolla ja muuttuu dramaattiseksi (pateettiseksi) lauluksi (mölinäksi). 5,00

54. Elena Kondoraki - Take me
Yksi tyylipuhtaimmista moldova-diskoista. Aivan ihana! 10,00

55. Thumbs Up - I wanna fly
Taas tulee mielleyhtymät edellisvuotiseen moldovalaisedustukseen. Nähtäisiinkö lavalla kenties jopa se hassu saksofoni-mies? Foni ainakin raikaa tässä kappaleessa, jossa kertsiä saadaan odottaa vähän turhan pitkään vai tuliko sitä ollenkaan? 8,00

56. Carolina Gorun - True love
Kiva rullaavuus ja iloinen meininki! Pidän kovasti. 9,25

57. Pasha Parfeny - Dorule
Kivasti eteenpäin nakutteleva diskoilu, jossa paljon muuttuvia elementtejä. Vähän tulee tästäkin mieleen viime vuoden moldovalais-”menestys”. 9,00

58. El Pepino Felix - A peace of luck
Amatöörimäinen tyttörokki. Söpöjä kaikki tyynni, mutta solistin ääni on kuin lampaan määyntää ja muutenkin ollaan aika heppoisissa kantimissa. 7,25

59. Danu Boian - I don’t know
Kovasti huokailevainen poika tämä Danu, mutta dramaattinen popballadinsa on aikas kiva! Tämmösiähän ne nykyään ovat. 8,25

60. Emiliana - Nirvana
Ihan nirvanaan en vaivu tämän puolitemporockin tahdissa? Tiettyä hupaisuuttakin on ristiriitaisessa kertosäkeessä: “Nirvaana - naana nanna nannannaana” Luulisi nirvanan olevan jotain vakavampaa? 6,75

61. Sophia - There’s a beautiful chance
Tässä osoitus, että ihan kuka vaan voinut lähettää kappaleensa Moldovan tv-yhtiölle. Tämä on äänitettykin jossain olkkarissa. Kauheeta uikutusta vailla minkäänlaista teknistä osaamista. Pahinta tietenkin, ettei sävelmästä saisi edes studiossa irti kovin kummoista lopputulosta. 4,00

62. Socican Dumitru - Me pierd Cindy o vad
Svengaavaksi meinattu jazzailu. Onhan tämä omanlaisensa, mutta en nyt ainakaan tähän hetkeen syttynyt. Vähän sekavakin. 6,50

63. Cindy Wanda - Show
Cindyn show ei oikein meinaa lähteä käyntiin, kun vasta minuutin kohdalla kuullaan jotain ihmisääniä, eikä silloinkaan vielä Cindyn ääntä. Ihan kivastihan tuo komppi tuolla rullaa, mutta taitaa olla enemmän sen “show’n” taustamusiikkia tämä ääniraita? 7,75

64. G.K. feat. Sasha Bognibov - I need you
Surkea väsynyt räppiviritelmä laiskalla lausunnalla ja rytmityksellä. Kertosäkeessä on yritystä, mutta vitsin puolelle kallistuu. 5,00

65. Marry Popin - Life goes on
Ei iske Maijja Poppasen sielukkaaksi kenties tarkoitettu jazz-numero tähän osoitteeseen. 6,75

66. The Septas - Keep a secret
Väsyttävä ja masentava rämpytys. 5,00

67. Natalia Barbu - Let’s jazz
Helsingin viisuista muistettava Natalia on vaihtanut dramaattisen rock-tyyliin trendikkääseen diskopolkkaan. Tää on vähän kuin taannoinen diskohitti “We speak no americano” eli ei siis yhtään mun juttu. 7,50

68. Daniliuc Veaceslav & Andrei Hadjiu - Summer is following
Reipasta reggaekomppia poljetaan nyt, mutta vähän jankuttavissa tunnelmissa. Hoilotus alkaa tympäistä jo ennen kappaleen puoliväliä - saatikka että pitäisi vielä joskus toistekin kuunnella. Kesä tulloo! Tulloot tulloot! Jee! 7,00

69. Scarlat Cristina - Every day will be your day
Ihan hirvee vääntäjä tämä laulaja. Muutenhan tuota taustasoitantaa vaikka kuuntelisikin eri solistilla. Solistista tulee joku kauhumusikaali mieleen. 7,50

70. Corina Cuniuc - Si tac
Perusballadiosastolla ollaan taas. Ihan kivasti Corina kiekuu, mutta ei oikein tarjoile mitään uutta. 7,50¨

71. Serghei Abalin - You rule my world
Ei paha etnodiskopop. Kivasti jännitettä ja solistilla persoonallinen, vahvalta kuulostava ääni ja mikäli kasvotkin siinä Youtube-videon taustakuvassa ovat Serghein, niin tällehän ei voi kuin povata suurta menestystä euroviisupoikain keskuudessa! 8,75

72. Ruslan Taranu - Lumina mea
Alkaa vakuuttavana jytkeenä, mutta sitten ei oikein tiedäkään enää mitä tuleman pitää? Ei kai vain kitaroita ainakaan? No melkein, mutta jotenkin tää vain siihen jytkeeseen jää? Sekin tosin vähän epäselväksi, että onko tämä rock ja syntsapop? 7,00

73. Vadim Luchin & Tamaz Djgarcava - Always near
Epätasainen miesduo esittämässä vähän masentavaa balladiaan… ei jaksa just ny. 6,25

74. Marina Damaschina - Good bye
Täähän kuulostaa ihan 70-luvun iskelmältä - jopa saundeiltaan? Jos se on ollut tarkoitus, on siinä onnistuttu hämmästyttävän hyvin. Vaikka kertsi onkin aika simppeli, niin kivastihan tämä lämmittää tämmöisen vanhan sedän mieltä. 8,00

75. Stela Botan - Step back
Nyt mennään dramaattista naispoprockia vähän Barbun “Fightin” hengessä - ei kuitenkaan tarpeeksi dramaattisesti. Solistikin on vähän vaisu. 7,75

76. Janet Erhan - What you say
Rennosti rullaava jumputtelu. En nyt just osaa nimetä, kenen kansainvälisen tähden tyyli tästä tulee mieleen, mutta jonkun kuitenkin. Ollaan siis ajan hengessä! 9,25

77. Missa - Take my hand
Moldovalaiset kuulostaa aina vähän hassuilta yrittäessään tehdä muuta kuin hyvää dancepoppia. Menee aina vähän apinoinnin puolelle. Tässä yritetään tehdä irkkuiskelmää kantrimaustein. Ei tääkään nyt paha ole, mutta kun on niin paljon parempaakin tarjolla. 7,00

78. Million - Corina
Jälleen yksi räppinumero, mutta tässä on sentään reipas taustapoljento. Vielä kun olisi kunnon kertsi. 6,75

79. Milenium - In memoriam
Kovasti dramatiikkaa ja synkkyyttä on ympätty tähän mahtipontiseenkin paatokseen. Vähän liian alleviivaavaa ehkä, kun isä on kuollut ja kaikki on huonosti. Sen voisi ilmaista toisinkin. Saattaa olla kuitenkin vahvoilla: Viime vuonna sama orkesteri tuli vähän samantapaisin eväin karsinnoissa toiseksi. 7,50

80. Anna Gulko & X - Never give up
Keskiverto-radiopoprock. 7,00

81. Ioel - Deliverance
Ei herranjestas sentään tätä “laulua”. Eikö jotain esikarsintaa olisi voinut sentään tehdä meidän korvaparkojen säästämiseksi? 1,00

82. Che-MD - Mother land (Plai natal)
Äiti maasta lauletaan ilmeisesti vähän huumorin keinoin vai voisivatko nuo rämistelijät olla tosissaan? Ei laulaja ainakaan? 4,00

83. Formatia “Ion krasnopolski” - Cu fanfara pina dimineata
Nämä hassunhauskat humppafanfaarit olisi voinut jättää töräyttämättä. Kaipa tämä finaaliin rynnistää ja kärkihaminoihin siellä? Kunhan nyt ei voita. 4,25

84. Tudor Vladimir - Amintiri
Tää on kuin joku parodia jostain 1970- tai 1980-italoiskelmistä. Diskokomppikin on semmoinen koomisen heppoinen. No on täällä huonompiakin. 7,50

85. Volosenco Adriana - I can win the game
Vähän semmoiselta kasari-Amerikan-rokilta kuulostava ralli. Niin juuri semmoiselta, joita oli aina leffojen soundtrack-albumeilla ennen vanhaan. Kiva biisi. 8,25

86. Mariana Mihaila - Mi rey!
Upea latinodiskoilu, kuin suoraan Espanjasta! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 9,75

87. Katy Rain - Boy
Ihanat Moldovan diskopopit! Siellä sitä vaan osataan! Tässä siitä jälleen yksi osoitus. 9,75

88. Boris Covali & Cristina Croitoru - Break it up
Mahtava duettodiskoilu! Ei muuta kuin bileet pystyyn! Kivat äänet vielä kummallakin! 10,00

89. Serenadi - Shuga girl
Sambarytmibailubiisiosastoa, kuten kappaleen nimi vähän antaa odottaakin. Jotenkin jää vain vähän vissiin puolitiehen tää meininki? Ei oo uskottava! 7,75

90. Heghea Tatiana - Save me tonight
Balladiosastolla ollaan ja ihan mukavasti vähän kolhoääninen Heghea koukuttaa kuulijansa kuuntelemaan esityksensä loppuun asti. 8,00

91. Flavy Dee Jay feat. MC Sound - Rhythm for love
Tarttuva kertosäe ja sopivasti ysäriltäkin kuulostava dancerynkytys. Välisoitot tuovat ehkä vähän mieleen viime vuoden Moldovan edustusporukan. Finnaaliin finnaaliin! 9,25

92. Lollipop - This new my track
Kauheeta muminaräppiä. Tuskaa kuunnella tämä monotonisuuden ylistys loppuun asti! 1,00

93. Saptefrati Alexandru - Son
Vähän tylsähkö balladi. 7,25

TOP-30:

Karizma - When life is grey 10,00
Elena Kondoraki - Take me 10,00
Elena Buga - Don't you lie 10,00
Duet MD - Saruta-ma! 10,00
Boris Covali & Cristina Croitoru - Break it up 10,00

Marcel Rosca - Voulez vous 10,00
Dyma - Crazy 10,00
Mariana Mihaila - Mi rey! 9,75
Katy Rain - Boy 9,75
Flavy Dee Jay feat. MC Sound - Rhythm for love 9,25

Carolina Gorun - True love 9,25
Janet Erhan - What you say 9,25
Dana Marchitan - Lucky you lucky me 9,00
Anisoara Balmus - You and I 9,00
Fantastic 4 - Wild burning 9,00

Pasha Parfeny - Dorule 9,00
Sergiu Caruntu - Faith 8,75
Calalb Ionel - Mama 8,75
Serghei Abalin - You rule my world 8,75
Final - Dance of your life 8,75

Alex Belenki - Keep me strong 8,75
Vaderija Tarasova - This is my life 8,50
IOnel Istrati - Hot girl 8,50
Cristi Cuculescu - Don't give up 8,50
Danu Boian - I don't know 8,25

Sergej Rusu - Angel ja 8,25
Tavis Kent - Top of the world 8,25
Tatiana Putin - Nu-mi pare rau 8,25
Volosenco Adriana - I can win the game 8,25
Constantinova - Insane 8,00

Kuuntele Moldovan kappaleita Moldovan yleisradioyhtiön nettisivuilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti