keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Suomen karsinta 2010 - 1. alkukarsinta

Maanantaina 30.11.2009 julkistettiin Suomen euroviisukarsinnan semifinalistikappaleet. Tässä mielipiteeni ensimmäisen alkukarsinnan osanottajista.

Esittelyt artisteista löytyy aikaisemmista blogimerkinnöistä, joten tässä keskitytään vain kappaleisiin. Kappaleet voi kuunnella YLE:n euroviisusivuilla osoitteessa www.yle.fi/eurovision

1. Alkukarsinta 8.1.2010 klo 21:00

Amadeus: Anastacia
säv. Risto Asikainen
san. Ilkka Vainio / Risto Asikainen
sov. Risto Asikainen / Arttu Volanto

Vastoin ennakkotietoja tangokuningas Amadeus Lundberg esittää kappaleensa suomen kielellä. Kenties kieli vaihtuu englanniksi vasta, jos edustusmatka Osloon varmistuu? Nylon Beatin, Popstars-yhtyeiden ja monen muun taustalla vaikuttanut Risto Asikainen on säveltänyt yllättävänkin tehokkaan lattarirytmisen kappaleen. Asikaisen hittikynä kun on osoittanut viime vuosina tylsymisen merkkejä. "Anastacia" muistuttaa etenkin tyylillisesti Amadeuksen ensimmäistä singleä "Matador", joten onkohan tammikuussa luvassa kokonainen albumillinen latinorytmejä. Amadeuksen Suomen karsinnan finaalipaikka lienee aika varma, mutta koko karsinnan voitosta hän saa taistella tosissaan. Henkilökohtaisesti soisin kyllä herralle vaikka lipun Osloon!

Nina Lassander: Cider Hill
säv. Janne Hyöty / Paul Oxley
san. Paul Oxley
sov. Janne Hyöty / Paul Oxley

Euroviisuihmisille erittäin tuttu säveltäjä Janne Hyöty ja 1980-luvun kahden hitin ihme Paul Oxley löytyvät suurelle yleisölle tuntemattoman Nina Lassanderin laulun taustalta. Kappale ansaitsee kiitosta hyvästä sovituksesta ja tuotannosta, mutta sävelmä on autuaallisen unohdettava. Balladi kasvaa kyllä loppua kohden, mutta vaatii lukuisia kuuntelukertoja avautuakseen täydellisesti - mikä ei ole hyvälle euroviisulle osuva määritelmä.

Bääbs: You Don’t Know Tomorrow
säv. Riku Kärkkäinen / Tommi Forsström
san. Riku Kärkkäinen
sov. Riku Kärkkäinen / Tommi Forsström / Päivi Kankaro

Päivi "Bääbs" Kankaro pääsi semifinaaleihin siis avoimen sävellyskilvan kautta. Huhutaan, että aktiivinen internet-markkinointi ja Facebook-ryhmä olisivat auttaneet merkittävästi jatkopaikan saavuttamisessa. Kappale on tullut tässä syksyn aikana jo hyvin tutuksi, mutta kovin paljon en siitä edelleenkään voi sanoa pitäväni. Sävelmä on jokseenkin monotoninen. Bääbs on persoonana hauska ja värikäs ja tullut tutuiksi jo viisufanienkin kanssa. Huhut kertovat myös, että semifinaaliesityksessä nähtäisiin tämän vuoden Saksan edustusesityksen tavoin burleski-tanssija? Jos "seksi myy", niin Bääbs saattaa olla tämän ensimmäisen erän kolmas finalisti?

Boys of the Band (BOB): America (I Think I Love You)
säv. BOB
san. Kimmo Blom
sov. BOB

BOB:in pojat paahtavat täysillä melkoisen renkutuksen. Pari kuuntelukertaa parantaa hieman kappaleen asemia, mutta liiasta omaperäisyydestä ei tätä rallia pääse syyttämään. Mistä lie sitten Amerikka-aiheen euroviisuihin keksineet, mutta lisäpisteitä en anna ainakaan sanoituksesta. Jos esityskin on arvelujeni kaltainen, eli perinteinen bändiesiintyminen, en jaksa uskoa finaalipaikkaan.

Pentti Hietanen: Il mondo è quì
säv. Lasse Heikkilä
san. Petri Kaivanto / Stefano De Sando
sov. Jarkko Kiiski

Itselläni oli henkilökohtaisesti suurimmat odotukset Pentti Hietasen suhteen, sillä pidän häntä yhtenä Suomen parhaista kevyen musiikin laulajista. Kappale on kuitenkin hienoinen pettymys. Vaikka Pentti laulaa hienosti, sävelmässä ei ole tarttumapintaa. Loppua kohden sovitus kasvaa kivasti ja laulettavaa tulee lisää, mutta kunnon melodian puuttumista se ei korvaa. Soitanta kuulostaa yllättävänkin heppoiselta ja kotikutoiselta tämän tason teokseen. Toivottavasti sitä vielä parannellaan. Sanoitus on italiaksi ja en tiedä oliko se sittenkään hyvä ratkaisu? Ainakin se myös osaltaan himmentää tarttumapintoja.

Varmat finalistit: Amadeus ja Pentti Hietanen
Kolmas finalisti: Nina Lassander tai Bääbs
Ulkona: Boys of the Band

1 kommentti:

  1. Amadeus menee heittämällä (ansaitusti) finaaliin, mutta...toisen paikan soisin Bääbsille, koska show tulee warmasti olemaan tyylikäs! Hietanen toki tunnetumpi, mutta kappale on tylsä, voi olla etteivät ihmiset aktivoidu äänestämään. Ellei sitten lavalla nähdä muuta kuin seisomista.

    VastaaPoista